Suomenselän Taiteilijaseuran ja Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen yhteinen juhlanäyttely Keuruun museossa 18.2−30.3.2023
Suomenselän Taiteilijaseura viettää 55-vuotisjuhlavuotta ja on kutsunut yhteistyökumppaninsa Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen taiteilijat mukaan yhteiseen juhlanäyttelyyn, joka avautuu Keuruun museossa Kamanan näyttelysalissa ja Vinttigalleriassa 18.2.2023.
Kaikille avoimia avajaisia vietetään museolla lauantaina 18.2.2023 klo 13.
Näyttelyn juryttäjänä toimii keuruulaistunut kuvataiteilija Juhani Järvinen, joka toimi Imatran taidekoulun rehtorina 1994–1997 ja oppilaitoksen yhdistymisen jälkeen Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun kulttuurin koulutusjohtajana 1997–2010 sekä Saimaan ammattikorkeakoulun yliopettajana ja kuvataiteen kansainvälisyysvastaavana 2010–2016 lukuisten taidealan luottamustehtävien ohella.
- Olemme erittäin iloisia saadessamme Juhani Järvisen valitsemaan yhteisnäyttelymme teoskokonaisuutta. Yhdistettyämme voimamme olemme saaneet teosehdotuksia melkein koko valtakunnan laajuudelta ja myös itsellemme tuntemattomilta uusilta tekijöiltä, kertovat Suomenselän Taiteilijaseuran puheenjohtaja Marita Erkkola ja Europpalaisen Kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Ihamäki.
Suomenselän Taiteilijaseura (STS) ja Eurooppalainen Kulttuuriyhdistys (EKY) ovat tehneet paljon yhteistyötä. Tuoreimpia yhteistyömuotoja ovat marraskuussa 2022 Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetty yhteinen näyttely sekä Seurojen yhteishanke, taidekirja Art is Life − Life is Art, joka julkaistiin Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen 25-juhlavuoden päättäneessä näyttelyssä Kuusamon kulttuurikeskuksessa. Suomenselän Taiteilijaseura on puolestaan koonnut vaiheitaan jo aiemmin kolmeen eri julkaisuun, jotka on koostettu seuran juhliessa 25., 30. ja 50. juhlavuosiaan. Näihin kaikkiin teoksiin on mahdollista tutustua Keuruun museon taidenäyttelyn yhteydessä.
Suomenselän Taiteilijaseura on perustettu 1968 ja sen on vuodesta 1970 kuulunut Suomen Kuvataidejärjestöjen Liittoon. Jo edesmenneen professori Eero Hiirosen aloitteesta toimintansa käynnistänyt seura on kirjoilla Ähtärissä, mutta sen jäsenistöä asuu eri puolilla Suomea.
- Seuramme jäsenille on tyypillistä, että he pysyvät toiminnassa mukana koko elämänsä ajan, kertoo Erkkola. Jäseneksi voivat hakea kaikki kuvataiteellisesti ansioituneet ja taiteellisesti lahjakkaat henkilöt. Seuran johtokunta kiinnittää jäsenhakemuksissa huomiota myös taidekoulutukseen ja hakijan toimintaan taiteen ehdoin.
Seura on tähän asti pitänyt näyttelyitä erityisesti Pirkanpohjan taidekeskuksessa sekä Seinäjoen ja Vaasan taidehalleissa. Uusia näyttelypaikkoja haetaan kuitenkin jatkuvasti, ja niinpä taiteilijoiden työt ovat päässeet esille myös Kurikassa, Alavudella ja muualla Pohjanmaalla sekä Virroilla ja Porissa. Seura on ollut myös kutsuttuna näyttelynjärjestäjänä Pohjois-Ruotsissa. Toimintaa suunnitellaan aina pitkäjänteisesti kahden vuoden sykleissä.
STS:n pääasiallisina toimintamuotoina ovat taidekurssit ja näyttelyt, niin itse järjestetyt kuin muiden järjestäjien näyttelyissä vierailut. Sillä on myös sääntöjensä mukaan mahdollisuus harjoittaa julkaisutoimintaa, antaa lausuntoja ja ottaa vastaan lahjoituksia, järjestää arpajaisia, perustaa rahastoja sekä tuottaa monenlaista taiteeseen liittyvää toimintaa. Jäsenistö osallistuu aktiivisesti kuvataidealan seminaareihin ja koulutuksiin. Toiminta perustuu apurahoihin, talkootyöhön, jäsenmaksuihin ja lahjoituksiin. Lisäksi esimerkiksi julkaisuihin on saatu tukea eri yrityksiltä ja kaupungeilta.
Suomenselän Taiteilijaseura 55 vuotta - juhlanäyttely yhdessä Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen kanssa Keuruun museossa 18.2.−30.3.2023
Keuruun museo, Kamana
Kangasmannilantie 4
42700 Keuruu
Näyttely avoinna ma-pe klo 11-17, la klo 11-16, vapaa pääsy.
- Kaikille avoimet avajaiset la 18.2. klo 13! Avajaiset ovat samalla osa Kamanan Ladyt liikkeellä -tapahtumaa.
- Hiihtolomaviikon taiteilijatapaaminen to 2.3.2023 klo 13!
- Paikalla Marita Erkkola. Perheille ja muille lomalaisille tarjolla omatoimisia taidetehtäviä.
Lisätietoja:
Suomenselän Taiteilijaseuran puheenjohtaja Marita Erkkola-Järvinen,
Seuran sivut: http://www.suomenselantaiteilijaseura.fi/index.html
Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Ihamäki,
Yhdistyksen sivut: https://www.ekynetti.com/
Keuruun museo, museonjohtaja Pirita Frigren,
Keuruun museo: https://www.keuruunmuseo.fi/
Näyttelyn julistekuva: Senja Kortesniemi, Kirahvit 2020. Juliste: Pirita Frigren