Santun talo

santtu kuvanelio

Taiteilija Lauri Santun (1902-1986) entinen koti sijaitsee Keuruun keskustassa vanhan kirkon takana (Vanhankirkontie 6, 42700 Keuruu). Lauri Santun (vuoteen 1939 asti Järvinen) isä Kaarlo Järvinen osti talon jäätyään eläkkeelle ratamestarin työstä. Lauri Santtu asui talossa vanhempiensa ja sisarustensa kanssa 1930-luvun alkupuolelle saakka. Vanhempien kuoleman jälkeen Uutela pysyi sisarusten hallussa ja Lauri Santtu vietti talossa kesiään. Kiinteistö siirtyi Keuruun kaupungin omistukseen vuonna 1981.

Talo on toiminut vuodesta 1985 taiteilijaresidenssinä kesäkuukausien ajan. Vuosittain talossa vierailee taidegraafikoita, kuvataiteilijoita ja kuvanveistäjiä sekä kirjailijoita. Ammattitaiteilijoille tarkoitettuun residenssiin järjestetään vuosittain avoin haku. Residenssitoimintaa koordinoi Keuruun museo.

Vuonna 1917 rakennetussa talossa on 3 huonetta, keittiö ja sauna. Talo on kunnoltaan ja varustelultaan vaatimaton. Varustetaso: sähkö, juokseva vesi, sähköliesi, jääkaappi (+ pakastelokero), pyykinpesukone, ruokailu- ja keittoastiasto, kahvinkeitin, mikroaaltouuni. Käytettävissä myös grafiikan prässi, joka sijaitsee taiteilijaseuran työtilassa noin kilometrin Santun talolta. Talossa ei ole televisiota eikä internet-yhteyttä. Vuokrana peritään teos kaupungin kokoelmiin.


Santun taloon hakeminen 

Lisätiedot Keuruun museosta puh. 040 965 5567 tai sähköpostilla museo(at)keuruu.fi

***

The peaceful Artist Residency Santtu’s House is a house that that belonged to artist Lauri Santtu (1902-1986). It is situated in the center of Keuruu, behind the old church (Vanhankirkontie 6, 42700 Keuruu). The Residency is used as an artist residency for summer periods from May to September.

The modest house includes 3 rooms, a kitchen and a sauna. Facilities include washing machine, electric stove, coffee maker and microwave oven. There is no TV or internet connection.

A printmaking press is available at the local artist association’s studio approx. 1 km from the house.

As a fee for the residency period the selected artists donate a work of art to the Keuruu City Art Collection prior to their departure.

Applying for the residency

For more information please contact Keuruu Museum, email museo(at)keuruu.fi

 

Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna
ma-pe klo 11–17, la klo 10-14.

Kesäaukiolot
ma-pe klo 11-17, la klo 11-16.

Talvinäyttelyihin vapaa pääsy.
Kesänäyttelyyn pääsymaksu 5 € /3 €. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Museon toimisto
museo@keuruu.fi

Museonjohtaja

Laura-Kristiina Moilanen

040 965 5567
laura-kristiina.moilanen@keuruu.fi

 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi

 

Search