Kirsi-Klaudia Kangas

Lapin sinestä Keuruun vihreään
 
Keuruun museon kuudes Kauden taiteilija Kirsi-Klaudia Kangas on löytänyt Keuruusta mieluisen kotiseudun. Puolikas elämästä Lapin Inarissa ja Ruijassa jätti kuitenkin pysyvän kaipuun pohjoiseen. Kangas kuvaa suhdetta väreillä.  – Lappi on sininen ja Keuruu vihreä. Täällä löysin maalauksiini myös kypsän kaurapellon okran.
 
Joensuussa syntynyt, Hämeessä varttunut toimittaja, käsikirjoittaja ja kuvataiteilija Kirsi-Klaudia Kangas muutti peräpohjalaisen puolisonsa kanssa Keuruulle 2006. Muuttoa vauhditti kolmen aikuisen lapsen tulo etelään.
 
Kankaan kuvataiteeseen voi ensi vuoden puolelle saakka tutustua sekä museokauppa Pikkupiiassa että Lehtiniemen Aulagalleriassa. Viime vuosina tekijältä on nähty etenkin suurikokoisia kollaaseja. Niiden läheltä tarkastelu paljastaa värin, muodon ja sommittelun osina rikkaan kuvaston, jossa usein esiintyy luontoon ja kristinuskoon liittyviä teemoja.
 
Nyt museokaupassa odottaa yllätys, pitkästä aikaa esittävä työ, joka on samalla silmäys tekijän toiseen maisemaan. Akvarelli on syntynyt menneenä kesänä. Se kuvaa 1800-luvun venäläiskauppiaiden rakentamaa pomoriaittaa Hamningbergissa, joka aikoinaan oli suurimpia kalastajakyliä Jäämereen kuuluvan Euroopan reunameren eli Barentsinmeren rannalla. Nykyisin kylässä asutaan vain kesällä.
 
Lapin oppaanakin kaksi vuosikymmentä toiminut Kangas tuntee sielunmaisemansa historian. Hän kertoo pomorien olevan venäläisiä, joilla oli oma norjaan ja venäjään perustuva kieli. Pomorit toivat Norjaan puuta ja turkiksia ja veivät Venäjälle kalaa. Pomorikansan kukoistuskausi päättyi vallankumoukseen.
 
Monipuolinen tekijä
 
Alkusysäys Kirsi-Klaudia Kankaan taiteen tielle oli dramaattinen kokemus Ruovedellä Gallen-Kallelan Ad astra -teoksen edessä. – Tunsin että olen tuo tyttö ja että minusta tulee taiteilija! Vilppulassa taiteilija Unto Liettyä istutti vasta kymmenvuotiaaseen tyttöseen sommittelun ja väriopin tiedot.
 
Vuodesta 1989 Kankaalla on ollut näyttelyitä Suomessa, Norjassa ja Saksassa, parikymmentä yksityisnäyttelyä ja runsaasti yhteisnäyttelyjä. Hän on Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen, Christian Artists Finlandin ja Keuruun Taiteilijaseuran jäsen. Alan opintotaustakin on laaja, sillä hän on opiskellut kuvataiteiden lisäksi myös kirja- ja mainosgrafiikkaa. Leipä rakentuu kuitenkin monilta aloilta.
 
Vuosikymmenen tiivis työ graafisena suunnittelijana sekä muun muassa kirjojen ja oppaiden kuvittajana oli uuvuttavaa. Mieluisampi ala löytyi toimittajan ja televisiokäsikirjoittajan työstä, jota monipuoliset kurssit yliopistoissa sekä audiovisuaalisen viestinnän erikoisammattitutkinto tukevat. Oma yritys Xenia tarjoaa väylän monelle toimelle, mutta taide on sentään kaikessa mukana: Pikkupiiassa voi ihailla myös Kirsi-Klaudia Kankaan tekemiä koruja.
 
Teksti: Orvokki Vääriskoski

Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna
ma - pe klo 11–16,
lauantaina vain poikkeuspäivinä.

Talvinäyttelyihin vapaa pääsy.
Kesänäyttelyyn pääsymaksu 5 € /3 €. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Museon toimisto
museo@keuruu.fi

Museonjohtaja

Laura-Kristiina Moilanen

040 965 5567
laura-kristiina.moilanen@keuruu.fi

 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi

 

Search