Keuruun museo esittää Juhani Järvistä Keski-Suomen taidetoimikuntaan

Keuruulaista kuvataiteilijaa Juhani Järvistä esitetään alueellisen taidetoimikunnan jäseneksi. Keuruun museosäätiön hallitus päätti ehdokkaastaan yksimielisesti.

– Halusimme nimenomaan keuruulaisen ehdokkaan ja saimmekin painavan nimen. Olemme tosi iloisia, että kuvataidetta pitkään ja monissa tehtävissä edistänyt Juhani Järvinen antoi suostumuksensa ehdokkaaksi, museonjohtaja Teppo Ylitalo kertoo.

Vuonna 2021 keuruulaistunut ja Keski-Suomeen palannut Juhani Järvinen on valmistunut Suomen taideakatemian koulusta. Hänellä on ollut noin 200 näyttelyä koti- ja ulkomailla, ja hänen teoksiaan on lukuisten museoiden kokoelmissa.

Järvinen toimi Imatran taidekoulun rehtorina 1994–1997 ja oppilaitoksen yhdistymisen jälkeen Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun kulttuurin koulutusjohtajana 1997–2010 ja Saimaan ammattikorkeakoulun yliopettajana ja kuvataiteen kansainvälisyysvastaavana 2010–2016. Järvisellä on ollut lukuisia taidealan luottamustehtäviä.

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta palkitsi Järvisen ansioistaan taiteen ja kuvataidekoulutuksen kansainvälistymisessä sekä monipuolisesta taiteen ja taiteilijoiden esiin tuomisesta.

Taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen (Taiken) asiantuntijaelimiä. Toimikunnan jäsenten keskeisin tehtävä on toimia oman alansa asiantuntijoina ja vertaisarvioijina. Taidetoimikunnat päättävät apurahoista ja palkinnoista.

Taideneuvosto nimeää taidetoimikuntien jäsenet kaksivuotiskausittain. Uusien toimikuntien kausi alkaa vuoden 2023 alusta.

Juhani Järvinen kuva Kaisa Järvinen pp

Kuva: Kaisa Järvinen.

 

Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna
ma-pe klo 11–17, la klo 10-14.

Kesäaukiolot
ma-pe klo 11-17, la klo 11-16.

Talvinäyttelyihin vapaa pääsy.
Kesänäyttelyyn pääsymaksu 5 € /3 €. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Museon toimisto
museo@keuruu.fi

Museonjohtaja

Laura-Kristiina Moilanen

040 965 5567
laura-kristiina.moilanen@keuruu.fi

 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi

 

Search