Kuva: Sebastian Trzaska.
Keuruun museon johtajan sijaiseksi on valittu jyväskyläläinen yliopisto-opettaja ja historiantutkija Pirita Frigren. Hän aloittaa tehtävässä kesäkuun alussa.
– Nykyisessä työssäni opetan opiskelijoille, miten museot ja arkistot ovat yhteisöjen ja yhteiskunnan muisti, ja miten ne palvelevat paikallisyhteisöä. Tuntuu hyvältä, että nyt pääsen johtamaan tätä työtä käytännössä ja vaalimaan Keuruun alueen kulttuuriperintöä ja taide-elämää yhdessä museon henkilökunnan ja kaikkien keuruulaisten kanssa, Frigren iloitsee.
Frigren on työskennellyt vuodesta 2019 Turun yliopistossa kulttuuriperinnön tutkimuksen ja museologian opinnoista vastaavana opettajana sekä kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkinto-ohjelman varajohtajana Porin yliopistokeskuksessa.
Sukututkijoille Frigren on tuttu erityisesti Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja Genoksen päätoimittajana.
Pirita Frigren on väitellyt tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa vuonna 2016. Hänen tutkimusaiheensa ovat käsitelleet mm. naisten töitä, merimiesten perheitä ja muuttoliikkeiden historiaa 1800–1900-luvuilla.
– Keuruun museo elää vahvasti nousujohteista, innostavan uudistamisen aikaa. Olemme todella tyytyväisiä, että onnistuimme löytämään sijaiseksi osaavan ja helposti lähestyttävän henkilön, jolla on taitoa zoomata teoriaa myös käytännön tasolle, Keuruun museosäätiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Riikonen kertoo.
Keuruun museon johtaja Teppo Ylitalo jää kesäkuun alusta opintovapaalle väitöskirjatutkimusta varten. Hän palaa tehtäväänsä kesällä 2023.