Teppo Ylitalo aloitti Keuruun museon johtajana

Keuruun museon uusi johtaja on jämsänkoskelainen Teppo Ylitalo.

Eteläpohjalaistaustainen Ylitalo on työskennellyt pitkään intendenttinä ja museonjohtajana Vanhan Paukun Kulttuurikeskuksessa Lapualla. Viimeiset vuodet hän on toiminut tutkijana Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa Seinäjoella.

– Yliopistotehtävät jatkuvat myös osa-aikaisten museonjohtajan tehtävien rinnalla, Ylitalo kertoo.

Ylitalo on ollut aktiivinen järjestötoimija. Tällä hetkellä hän on Suomen Kotiseutuliiton hallituksen jäsen ja Tammenlehvän Perinneliiton hallituksen varajäsen. Hän myös johtaa Sotien 1939–1945 Etelä-Pohjanmaan perinneyhdistystä. Suomen Sukututkimusseuran pitkäaikaisesta puheenjohtajauudesta hän luopuu tulevassa vuodenvaihteessa.

–  Olen ollut nuori ja innokas tarttumaan kaikkeen. Taustani on aika moninainen ja rönsyilevä, ja oikeastaan vasta jälkeenpäin olen huomannut, että kaikkea kuitenkin yhdistää punainen lanka: paikallisuuden teema.

Keuruulle tuleminen tuntuu innostavalta.

– Täällä on vahva historia, paljon perinteitä ja hyvää tekemisen meininkiä. Museo haluaa olla osa sitä.

– Haluan kehittää Keuruulla museota yhteisöllisempään suuntaan. Museo voi parhaimmillaan hahmottaa paitsi keuruulaisten juuria, myös rakentaa keuruulaista identiteettiä. Osallisuus on tärkeä tulevaisuuden teema: koen, että jokaisella on oikeus olla osa yhteisöä ja yhteistä tarinaa.

Museot ovat Ylitalon mukaan eräänlaista yhteiskunnallista liimaa.

– Museot sitovat ihmisiä osaksi pitempää jatkumoa, antavat juuret ja rakentavat yhteisöllisyyttä, avartavat ajatusmaailmaa ja tarjoavat uusia näkökulmia, lisäävät sosiaalista koheesiota ja yhteiskunnallista ymmärtämistä, kotouttavat, rakentavat kotia ja kotiseutua.

Tepon tavoittaa parhaiten puhelimitse ja sähköpostitse:
040 965 5567
teppo.ylitalo at keuruu.fi

Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna
ma - pe klo 11–16,
lauantaina vain poikkeuspäivinä.

Talvinäyttelyihin vapaa pääsy.
Kesänäyttelyyn pääsymaksu 5 € /3 €. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Museon toimisto
museo@keuruu.fi

Museonjohtaja

Laura-Kristiina Moilanen

040 965 5567
laura-kristiina.moilanen@keuruu.fi

 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi

 

Search