Herpmanin pojat

Herpmanin pojat suorittivat urotekonsa Ison Vihan (1712-1721) aikana. Heidän taisteluistaan syntyi sankarirunon tapaisia kertomuksia, joita vanhat ihmiset kertoivat nuoremmille sukupolville esikuvaksi kunnosta ja urhoollisuudesta. Ruotsin kuningas Kaarle XII kulutti kaukaisilla sotaretkillä suurimman osan siitä sotaväestä, jonka Suomi oli asettanut, jättäen Suomen oman onnensa nojaan alttiiksi venäläisten hävityksille.
 
Keuruulla oli tähän aikaan kirkkoherrana Yrjö Herpman (Göran Härpman), jonka kolme vanhinta poikaa olivat maineikkaan Herpmanin pojat. He olivat kaikki ylioppilaita, nuoria, reippaita miehiä ja vartalokkaita jättiläisiä. Kerrotaan että he olivat kaikki yli kolme kyynärää pitkiä ja tavattoman väkeviä. Jokainen heistä väänsi suoraksi naulan painoisen hevosenkengän. Jo nuorina he osoittivat olevansa pelottomia ja kävelivät huvikseen niin pitkillä puujaloilla, että ylettyivät kirkon räystäälle istumaan.
 
Milloin Herpmanin pojat aloittivat sotaretkensä, ja kuinka laajalle he niitä tekivät, on hyvin vähän varmoja tietoja; kansantaruissa ei ole tapana tarkemmin määritellä tapausten aikaa ja paikkaa. Kerrotaan vain, että niin pian kuin venäläisten hyökkäyksistä alkoi kuulua huhuja, he kokosivat ympärilleen pienen joukon urhoollista väkeä. Heidän sodankäyntinsä oli ns. sissisotaa; he ryöstivät venäläisiä kuormastoja, hätyyttivät yksityisiä pienempiä joukkoja ja ottivat kiinni sanansaattajia. Toista vuotta he onnistuivat pitämään Keuruun seudut vapaina hävityksistä ja saavuttivat pelätyn maineen.
 
Keuruun pitäjä oli maastoltaan sopiva sissisodan käymiseen. Se on täynnä järviä ja korkeita mäkiä, ja suuria läpipääsemättömiä korpia. Kunnollisia teitä ei ollut paljon missään. Kulkeminen oli vaikeaa niille, jotka eivät seutuja tunteneet. Tärkeimmät suojeltavat kohteet olivat kirkko ja pitäjän tiheimmin asutut seudut. Se kävikin melko helposti, sillä kirkko oli puolustukseen hyvin sopivassa paikassa. Eräänä yönä Herpmanin pojat kaivoivat kirkonniemen luoteispuolisen kapean kannaksen poikki. Vihollisten kulku estyi ja kirkkoniemi pelastui sillä kertaa. Syntyi kuuluisa ”Herpmanin poikien hauta”, joka oli noin viisi kyynärää syvä, hyvin leveä ja ulottui vesirajaan saakka. Tämä paikka varustettiin vihollisia vastaan jonkinlaiseksi linnoitukseksi.
 
Venäläiset koettivat vimmoissaan saada Herpmanin poikia käsiinsä. Poikien päistä luvattiin palkintokin, 50 ruplaa, mutta surmaaminen ei ottanut onnistuakseen. Myös kirkkoherra Herpman joutui venäläisten epäluulon kohteeksi. Hänen täytyi sen vuoksi paeta pois kotoaan ja etsiä itselleen turvapaikkaa yksinäisistä taloista siellä täällä pitäjässä.
 
Joulun aikaan vuonna 1715 kirkkoherra tuli pakoretkellään Ampialan taloon. Mukanaan hänellä oli kolme tytärtään. Myös hänen poikansa luopuivat hetkeksi levottomasta elämästään viettääkseen rauhassa joulujuhlaa yhdessä sukulaistensa kanssa. Vihollisia oli kuitenkin pidettävä silmällä joulunakin. Ampialan korkealla harjulla oli vartija, joka tähysti joka puolelle ja antoi merkin, jos vaara uhkasi. Tähän tarkoitukseen käytettiin erästä Ampialan mäen etelärinteellä olevaa kiveä, jota sanotaan jylkkykiveksi. Se on laaja, 6 kyynärää pitkä ja kolmikulmainen, jonka toisesta päästä on lohjennut 2,5 kyynärää pitkä ja toista korttelia paksu kappale. Tämän lohjenneen kappaleen alle asetettiin pyöreä kivi navaksi, ja kun sitten mies astui sen toiselle reunalle ja rupesi sitä heiluttamaan, syntyi tavaton kumina. Kumina oli niin kova, että se sopivalla ilmalla kuului Kuivasmäkeen Petäjävedelle, jonne on matkaa runsas peninkulma.
 
Tämä joulujuhla koitui kirkkoherran perheelle ja heidän liittolaisilleen turmioksi. Venäläiset olivat Herpmanin poikia kauan turhaan tavoiteltuaan saaneet käsiinsä erään noitamiehen nimeltään Kuuliais-Tapani. Mies opasti heidät pelättyjen vihollisten olinpaikalle. Aikaisin aamulla joulukuun 29. päivänä syöksi jylkyttäjäksi jäänyt mies kiivaasti kartanolle huutaen: ” sissit ovat täällä!” Hän oli huomannut vihollisen vasta lähellä taloa, ja silloin oli jo liian myöhäistä. Venäläiset ympäröivät tuvan ja hyökkäsivät sisään. Herättyään sieppasivat Herpmanin pojat aseikseen halkoja ja mitä vain käsiinsä saivat, ja taistelivat urheasti hyökkääjiä vastaan. Mutta ylivoimaa ei heidänkään jättiläisvoimansa kestänyt. Yksi heistä kaatui kahakassa pyssynluodista. Nuorin veljeksistä joutui tuvan porstuassa niin ahtaalle, ettei voinut enää käsiään käyttää, ja hyökkääjät saivat hänet vangiksi. Vanhin veljeksistä näki kuinka toisille kävi, kiipesi laipioille ja sitä kautta katolle. Venäläisiä oli maassa joka puolella tupaa ja lukemattomia kuulia vinkui katolle kiivenneen ympärillä, mutta yksikään ei osunut. Siitä arvasi Kuuliais-Tapani, että poika on noiduttu. Hän painoi hopeaisen napin pyssyynsä, tähtäsi ja laukaisi, ja silloin vasta sankari heitti henkensä. Kirkkoherra ja muut saunassa olijat antautuivat vangiksi yrittämättä vastustella.
 
Venäläiset tekivät tulen tuvan lattialle aikoen polttaa sen. Lukkari, joka oli piiloutunut lakkaan, sammutti tulen heittämällä siihen multaa. Siten hänen piilopaikkansa paljastui ja hän joutui antautumaan venäläisille. Osa venäläisistä lähti heti tämän tapauksen jälkeen, vuoden 1716 alussa paluumatkalle kuljettamaan pois vankeja ja ryöstösaalista. Vankeina heillä oli kirkkoherra Herpman sekä hänen ainoa elossa oleva poikansa ja kaikki hänen tyttärensä. Myös hänen vävynsä ja apulaisensa Simon Solinius, Keuruun kappalainen Johannes Roos, sekä entinen viralta pantu kappalainen Juhana Hortelius joutuivat vangiksi, vaikka he eivät olleet Ampialassa. Vangit kuljetettiin ensin Hämeenlinnaan, jonne molemmat kappalaiset heitettiin vankeuteen. Apulaispappi Simon Solinius vietiin Pietariin, ja kirkkohera Herpman perheineen joutui aina Siperiaan saakka.
 
Waren Akseli: Keuruun pitäjän historia (1890)

Aukioloajat

Keuruun museo avoinna 13.8.-31.12.2018 
ma - to 11-18, pe 11-18, la 11-15.

Museon toimisto avoinna ke-to 10-12.
Palvelemme sinua parhaiten, kun sovit tapaamisesta ennakkoon.

Museon toimisto
museo@keuruu.fi

Info

museokortti logo sloganilla
Meille käy museokortti!

Löydät meidät myös Facebookista

Museonjohtaja

Ritva Pulkkinen

040 965 5567
ritva.pulkkinen@keuruu.fi

 

Amanuenssi

Teija Lammi

040 965 5538
teija.lammi@keuruu.fi

 

©2018 Keuruun Museosäätiö

Search